Syötteen iltamäki
Perjantai iltana lähdettiin sitten Syötteelle laskettelemaan. Viimeksi kun olin mäessä käynyt sen yhden ainokaisen kerran, aikaa oli jo vierähtänyt reilut 20 vuotta.
Jyrki oli innoissaan vaimonsa opettamisesta, mutta tällä erää tähän rouvaan ei kyllä oppi mennyt toivotulla tavalla.
Tässä vaiheessa vielä hiukan väkinäinen hymy huulilla, matka alas ei vielä ole alkanut.
Ylösmeno hissillä meni vielä ihan mukavasti maisemia katsellessa. Mutta se alastulo voi taivas, jalat eivät tuntuneet omilta, mikä kipu. Parin kaatumisen jälkeen selkä täynnä lunta ja tunne siitä ettei mäki koskaan lopu. Jyrkin ohjeita noudattamalla mäenlaskusta ei tullut syöksylaskua, onneksi. Puolessavälin mäkeä aukesivat sitten kyynelkanavat, joiden tukkimiseen menikin sitten pienoinen tovi. Yhden mäen laskuun meni arviolta noin tunnin verran.
Kärsivällinen hiihdonopettaja joka joutui hakemaan vaimonsa karkuun lähtenyttä sauvaa, vetämään rouvaansa ylös ja olemaan olkapäänä johon oli hyvä parkua. Puhumattakaan ottamaan vastaan niitä moninaisia kiukunpurkauksia. Lopputulos oli että minun osaltani mäet on kyllä laskettu.
Tämän talven aikana olen sentään yhden uuden/unohdetun taidon oppinut ja se on sukkien neulominen, jippii, vihdoin ja viimein ja sitäkin olen tahkonnut jo ties kuinka kauan.
Ensimmäinen pari "uunista" ulos.
Neulominen on sopivan vauhdikas laji minulle.
