Pakkaamista on riittänyt ja tuntuu ettei loppua näy. Kerrostaloasuntomme olemme saaneet asuttavaan kuntoon ja tuntuu ettei tavaroitten väheneminen paljolti näy täällä talossa.  Loput tavarat viedään varastoon odottamaan lähtöä pohjoiseen.

Arki-iltoina ei todellakaan ole ollut tekemisen puutetta. Kunto on ollut koetuksella kun tavaroita on konkattu kolmanteen kerrokseen ja kuten arvata saattaa talossa ei ole hissiä. No se tarvitsee ottaa kuntoilun kannalta.

Muuttokalustoa pihan täydeltä.

Miko on arkipäivisin työharjoittelussa s-marketissa ja nuoren miehen kärsivällisyys on ollut koetuksella kun muuttohommat vievät ajan iltaisin.

Viiru kissa on vielä taivaallisen tietämätön tulevasta.

Eli kuinkahan ulkokissa saadaan opetettua sisäkissaksi.  Jos jollain olisi tilaa  ulkokissalle niin täällä olisi tarjolla sellainen, vaikkapa vain väliaikaiseen hoitoon siihenasti kunnes saamme omaa pihaa.